Mustapäisiä matkakohteita

Lähiympäristöni ihmisiä vaivaa joskus ajatus Mustapäiden alkuperästä ja tarkoituksesta tässä maailmassa joten etsin netistä muutamia esimerkkejä paikoista missä nimi esiintyy. Kirjallisuudessa nimeä on käytetty salanimenä kuten P. Mustapää jonka Martti Haavio ilmeisesti lainasi Mustapäiden veljeskunnalta. Mika Waltarin romaanissa "Kuka Murhasi Rouva Skrofin" sekä Matti Kassilan elokuvassa "Kaasua, komisario Palmu" esiintyy Paratiisiseurakunnan Saarnaaja Mustapää. Kyseinen Saarnaaja on tiettävästi esiintynyt myöhemmin Mikkelissäkin mutta itse missasin kyseisen keikan (ja mahdolliset rojaltikaljat nimeni käytöstä). Mutta alla on listattuna muutamia muita vaihtoehtoja uteliaille.

Mustapään lahti, Kuortane

Kuortaneella Kuortaneenjärven koillispäässä on Mustapään lahti joka tunnetaan nykyään silloin tällöin järjestettävistä jääraveista. Alue tuli tunnetuksi Suomen Sodan Ruonan taistelupaikkana 1808 ja itse Mustapään talo oli venäläisten komentopaikkana. Kantatie 66 halkoo nykyään aluetta.

Mustapäiden talo, (Mustpeade Maja), Pikk-katu 26, Tallinna

Mustapäiden talo (Melngalvju), Ratslaukums 7, Riika

Mustapäiden veljeskunta oli 1300-luvun lopulla perustettu ulkomaalaisten kauppiaiden kilta joka sai nimensä tummapintaisen suojeluspyhimyksensä Pyhän Maurin mukaan. Talot ovat avoinna yleisölle sekä Riikassa että Tallinnassa.

Mustapaa road, Iron River, Michigan, USA

Mustapaa Road on nimetty tien päässä maatilaansa viljelleen John Emil Mustapaan (1890 Kuortane-1955 Iron River MI) mukaan. Paikallisen käytännön mukaan tiet nimettiin viimeisen tien päässä olevan maatilan mukaan joten moni suomalainen sai oman tiennimen Michiganin Ylemmällä Niemimaalla.



takaisin etusivulle